Sohvan pesu kesäkuntoon ennen juhlia
Ennen kesän juhlia minulla on tapana pestä sohva. Raikas ja puhdas sohva tekee koko olohuoneesta viihtyisämmän, ja samalla tulee huolehdittua yhdestä kodin eniten käytetyistä huonekaluista.
Tekstiilipesuri oli pitkään suosikkini
Aikaisemmin pesin sohvan tekstiilipesurilla käyttäen pesuaineena BioSwipe Multi Cleania. Ihan pieni loraus sumutinpulloon käyttövalmiiksi laimennettua pesuainetta riittää tekstiilipesurilla pestessä. Liika pesuaine on liikaa, vaikka kyseessä olisi kuinka laadukas pesuaine tahansa.
Tekstiilipesuri on kätevä vaihtoehto erityisesti silloin, kun sohvan päällisiä ei voi irrottaa tai kun haluaa nopeasti raikastaa sohvan pinnat ilman suurempaa projektia.
Irrotettavat päälliset helpottavat perusteellista puhdistusta
Nykyisen sohvan päälliset on helppo irrottaa, pestä pesukoneessa ja laittaa takaisin paikoilleen, joten olen päätynyt pesemään ne koneessa.
Sillä aikaa kun kone pesee päälliset lyhyellä ohjelmalla 30 asteessa BioSwipe Laundry Liquidilla, minä imuroin sohvan kaikki väliköt ja saumat sekä tuuletan kaikki irti lähtevät osat ulkona. Samalla tulee poistettua pölyä ja murusia myös niistä kohdista, joihin ei normaalisti pääse käsiksi.

Yllättävän nopea kuivuminen
Päälliset kuivuvat materiaalinsa ansiosta yllättävän nopeasti, joten saan ne pian takaisin paikoilleen. Tämä tekee konepesusta varsin käytännöllisen vaihtoehdon, kun haluaa saada sohvan nopeasti takaisin käyttöön.

Haastavin vaihe: päällisten takaisin pukeminen
Suurin homma sohvan pesemisessä tällä tavalla on istuintyynyjen päällisten laittaminen takaisin paikoilleen. Se vaatii hermoja ja sorminäppäryyttä vetoketjujensa vuoksi, mutta lopputulos palkitsee.
Minusta tuntuu, että tällä tavalla saan sohvan puhtaammaksi kuin tekstiilipesurilla pestessä, sillä koko päällinen tulee pestyä perusteellisesti.
Tekstiilipesuri vai konepesu – kumpi kannattaa valita?
Molemmilla tavoilla on hyvät ja toisaalta haastavat puolensa, ja ne sopivat erilaisiin tilanteisiin.
Tekstiilipesuri sopii hyvin, kun:
- Sohvan päällisiä ei voi irrottaa
- Tarvitaan nopea puhdistus
- Halutaan raikastaa sohva ilman päällisten irrottamista
Konepesu on hyvä vaihtoehto, kun:
- Päälliset ovat irrotettavat
- Sohva tarvitsee perusteellisemman puhdistuksen
- Halutaan pestä koko kangaspinta kauttaaltaan
Ihan kaikista sohvista ei kuitenkaan saa kaikkia päällisiä irti, jolloin tekstiilipesuri on usein paras tai ainoa vaihtoehto.
Tahrojen poisto pesujen välillä
Sohvan pesujen välissä putsailen tarvittaessa yksittäisiä tahroja BioSwipe Multi Cleanilla. Näin sohva pysyy siistinä pidempään eikä perusteellista pesua tarvitse tehdä aivan yhtä usein.
Kesäterveisin,
Hyvän olon palikat - Minna